Ravitsemustieteen kertaus

Mikko Ahola 2009

Onko tieto ravitsemuksesta luotettavaa?

Nykyisin tiedotusvälineet julkaiset erittäin paljon tietoa ravitsemuksesta ja sen vaikutuksesta ihmisen terveyteen. Lisäksi erilaiset yrittäjät ja yritykset myyvät tuotteitaan, luvaten niillä olevan terveysvaikutuksia. Tavallisen kansalaisen on usein vaikea tästä tiedosta ottaa selvää, mikä tieto on luotettavaa, ja mikä ei.

Ravitsemuksen vaikutuksien tutkiminen on käytännössä erittäin monimutkaista ja vaikeaa etenkin siitä syystä, että ihminen, yhteiskunta, terveys, ravinnon tuotanto ja elämäntapa muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden, josta on vaikea ottaa erikseen yhtä tekijää, ja mitata sen vaikutusta. Ravitsemuksen vaikutuksia terveyteen tutkittaessa joudutaan usein turvautumaan korrelaatioon, mikä ei ole luotettava syy-seuraussuhteen ilmaisin. Korrelaatio nimittäin selittyy usein jollain kolmannella tekijällä, joka on yhteinen muille tutkittaville tekijöille. Niinpä esimerkiksi internetissä on paljolti julkisuutta saanut tutkimus, jossa runsas lihansyönti todetaan riskitekijäksi monelle yleiselle sairaudelle, esimerkiksi sydäntaudeille. Tulos on saatu vertailemalla kansainvälisesti ihmisryhmiä, jotka joko syövät hyvin kasvispainotteista ruokaa, ihmisryhmiin, jotka syövät runsaasti liharuokaa. Kasvispainotteisen ruuan on näiden väitteiden mukaan todettu olevan terveellisempään. Tällaiset tutkimukset ovat kuitenkin hyvin arveluttavia sen takia, että niissä ei ole vakioitu monia muita elämäntapaan liittyviä tekijöitä. Keskeistä nimittäin on se, että ne kansanryhmät, jotka syövät kasvispainotteisesti, syövät kasviksia sen takia, että he ovat köyhiä, ja heillä ei ole varaa syödä liharuokia. Köyhyyden takia heidän elintapansa ovat hyvin erilaiset, esimerkiksi henkilöautot ovat heillä harvinaisia ja siitä syystä he joutuvat liikkumaan jalan huomattavia määriä. Erot terveydessä voivat siis selittyä monilla muilla elämään liittyvillä tekijöillä.

Samanlainen esimerkki arvostetummasta tieteellisestä tutkimuksesta on yhteys kuidun saannin ja paksusuolen syövän yhteydestä. Aikaisemmissa tutkimuksissa runsaan kuidun saannin todettiin olevan yhteydessä selvästi paksunsuolen syövän riskin alenemiseen. Kyse tässäkin oli periaatteessa korrelaatiosta. Uudemmat tutkimukset ovat kuitenkin antaneet tuloksia, joiden mukaan kuidun saanti ei kuitenkaan ole yhteydessä paksunsuolen syöpään. Selittävä tekijä voisikin olla rasvan syönnin runsaus, ja runsaasti rasvaa syövät taas vain söisivät vähemmän kuituja.

Jos olet ylipainoinen, ja et voi vastustaa rasvaisia ruokia, niin voit puolustaa ruokavaliotasi sillä, että olettamus rasvojen ylipainoa lisäävästä vaikutuksesta perustuu sekin vain korrelaatioon, eikä rasvojen lihottavaa vaikutusta ole osoitettu syy-seuraussuhteita selkeästi osoittavilla tutkimuksilla. On totta, että runsaammin rasvoja syövät kansat ja ihmisryhmät ovat muita ylipainoisempia, mutta syy-seuraussuhdetta ei ole osoitettu. Rasvojen lihottavaa vaikutusta puoltaa kylläkin se tosiasia, että jos eläimiä halutaan lihottaa, niin se onnistuu parhaiten lisäämällä rasvoja niiden rehuun.

Vielä vaikeammaksi tekee arviointien teon se, että verrataan kehitystä vuosien aikavälillä. Suomessakin on puhuttu paljon ns. Pohjois-Karjala projektin hyvistä tuloksista, kun valistuksen seurauksena saatiin kansan kovien rasvojen syönti ja sydänkuolemat selvästi vähenemään tutkimusalueella. Tulokset näyttävät ensisilmäyksellä olevan täysin yksiselitteiset ja selvät. Sydänkuolemat vähenivät selvästi. Mutta ongelmalliseksi asian tekee se, että myös kontrollialueella, jossa mitään valistusta ei tehty, sydänkuolemat vähenivät suunnilleen yhtä paljon. Sama sydänkuolemien väheneminen oli havaittavissa myös koko Suomessa, ja trendi oli sama koko Euroopassa.

Samanlaisia tuloksia saatiin Suomessa myös juomaveden fluorauksesta. Kun juomavettä fluorattiin, väheni hampaiden reikiintyminen niiden vesilaitosten alueella, jossa fluoria lisättiin juomaveteen. Mutta samalla tavoin väheni hampaiden reikiintyminen myös niillä alueilla, joissa fluoria ei lisätty juomaveteen.

Teoriat ja todellisuus

Yksi ongelma ravitsemustieteellisen tiedon uutisoinnissa on se, että aina ei tehdä selkeää eroa teorian ja tutkimuksilla testattujen tulosten välillä. Osa ravitsemustieteellisistä väittämistä julkisuudessa on vasta teorioita, hypoteeseja, joiden oikeellisuutta ei ole riittävästi tutkittu. Ja vaikka teorian esittämä tutkimus olisi kuinka arvostetun tiedemiehen esittämä, niin se silti on vain teoria. Nykyinen villitys syödä C-vitamiinia mega-annoksia, kuten 2000 mg vuorokaudessa lähti alun perin erittäin arvostetun tiedemiehen Linus Paulingin esittämä. Linus Pauling oli aikanaan arvostetumpi kuin Linus Thorvalds nykyisin. Hän nimittäin ei voittanut ainoastaan Nobelin palkintoa, vaan peräti kaksi Nobelin palkintoa. Toisen kemiassa ja toinen oli rauhanpalkinto. Silti, vaikka teorian esittäjällä oli kaksi Nobel-palkintoa. Hän vuonna 1970 esitti teorian siitä, että C-vitamiini suurina annoksina torjuisi ja parantaisi flunssia, ja vuonna 1976 hän väitti, että C-vitamiini parantaisi syöpiä. Vaikka Paulingilla on kaksi Nobelia ei väitteille ei kuitenkaan ole löydetty mitään kokeellista vahvistusta.

 

Ravitsemukseen liittyvä teoriat voivat olla hyvinkin järkevän ja perustellun tuntuisia. Esimerkiksi koska keuhkosyöpää aiheuttaa mm. tupakanpoltossa syntyvät vapaat radikaalit, niin oli perusteltua olettaa, että ottamalla suuria annoksia E-vitamiinia, joka on vapaita radikaaleja elimistössä eliminoiva antioksidantti, voitaisiin vähentää tupakoivien miesten keuhkosyöpää. Mutta kun tätä hypoteesia testattiin laajassa suomalaisessa setti-tutkimuksessa beetakaroteenin ja E-vitamiinin lisäsaanti ei alentanut lainkaan keuhkosyövän riskiä. Setti-tutkimuksessa tupakoiville miehille noin 6 vuoden ajan annetun beetakaroteenilisän todettiin oletusta poikkeavasti aiheuttavan 16 % enemmän uusia keuhkosyöpätapauksia. Samassa tutkimuksessa havaittiin E-vitamiinilisää saavilla enemmän eturauhassyöpää ja aivoverenvuotoja verrattuna niihin, jotka eivät E-vitamiinia saaneet.

Luotettavimpia tuloksia saadaankin tällaisilla tutkimuksilla, joissa tutkittavat jaetaan kahteen vertailuryhmään, jotka ovat muuten mahdollisimman samankaltaisia, mutta toinen ryhmä saa annoksen jotain ravintoainetta tai muuta tutkittavaa ainetta, ja toinen saa vain lumeannoksen. Kyse on siis kaksoissokkotutkimuksessa, jossa antajakaan ei tiedä, antaako hän tutkittavalle lumeainetta, vai tutkittavaa ainetta. Ja tutkimus yleensä osoittaa jonkin syötävän aineen tai ravintoaineen tehokkaaksi terveyden edistäjäksi, jos tutkimus joudutaan keskeyttämään eettisistä syistä, eli väliraporteissa havaitaan tutkittavalla aineella olevan niin selkeä myönteinen vaikutus terveyteen, että eettisistä syistä katsotaan olevan väärin, että samaa ainetta ei anneta myös kontrolliryhmälle.

 

Nykyisin ei enää eettisistä syistä sallita kokeita ihmisillä, joissa tutkittaville annetaan mahdollisesti terveyttä vahingoittavaa ainetta tai tutkittavilta poistetaan ravinnosta jokin terveydelle myönteinen aine. Jos halutaan tutkia esimerkiksi jonkin ravintoaineen puutosta, niin joudutaan etsimään esimerkiksi jostain Kiinan maaseudulta väestöryhmiä, joiden kylissä esiintyy kyseisen ravintoaineen puutosta, ja sitten antaa osassa kylissä kyseistä ravintoainetta, ja verrata niitä niihin kyliin, jotka eivät saa tätä ravintolisää.

Vapaammin kokeita voidaan tehdä eläinkokeina. Yksi ravitsemustieteen käytetyistä eläimistä ovat sukkulamadot, jotka ovat lähes mikroskooppisen pieniä, mutta joilla on kuitenkin 500 geeniä, jotka säätelevät rasva-aineenvaihduntaa. Niillä erittyy mm. insuliinia. Tutkimuksissa voidaan käyttää usein melko alkeellisiakin eläimiä, sillä eläimien aineenvaihdunnassa on se piirre, että ne käyttävät hyvin alkeellisesta tasosta monimutkaisempiin eläimiin samoja aineenvaihdunnan prosesseja. Esimerkiksi kaikki eläimet bakteerista elefanttiin käyttävät energianaan soluissa ATP:tä eli adenosiinitrfosfaattia.

Kokeita voidaan tehdä myös in vitro, eli soluviljelmissä vastakohtana in vivo, joka tarkoittaa elävillä olennoilla tehtyjä tutkimuksia.

Termi ad libitum, eli vapaasti, tarkoittaa ravitsemustieteessä tilannetta, jossa koehenkilöt tai eläimet saavat itse määrätä kuinka paljon he syövät.

Paastotila taas ei tarkoita mitään viikon paastoa, vaan yksinkertaisesti tilaa, jossa syöty ravinto on jo kokoaan imeytynyt ohutsuolesta elimistöön.

Tieteellisen tiedon periaatteisiin kuuluu toistettavuus, eli se, että sama tutkimus tulee voida toistaa ja saada samat tulokset, kuin alkuperäisessä tutkimuksessa. Yksi ongelma ravitsemustieteellisen tiedon kannalta on se, että jos haluaa pysyä aivan tutkimuksen eturintamassa, niin joutuu luottamaan yksittäisiin tutkimuksiin, joiden tulokset eivät ole saaneet vahvistusta muista tutkimuksista. Yksi tällainen tutkimus oli aikanaan se, jossa todettiin alzheimerin taudista kärsineillä potilailla olleen alumiinikeräymiä aivosoluissaan. Monet kiirehtivätkin jo heittämään alumiinikattilansa roskiin, ennen kuin paljastui, että alumiini oli joutunut kudosnäytteisiin vahingossa valmisteltaessa näytteitä tutkimusta varten. Tutkimustulos oli siis virheellinen. Se jäi kuitenkin elämään ihmisten mielissä, ja vieläkin jotkut varoitteleva alumiinin vaaroista.

Jokainen voi itse päättää, haluaako olla aivan tutkimuksen eturintamassa, ja luottaa tietoon, joka perustuu vain yhteen tai kahteen tutkimukseen. Ja esimerkiksi ostaa kalliita terveystuotteita vielä epävarman tiedon perusteella. Tutkimusten tulosten merkittävyyttä ja luotettavuutta on vaikea arvioida, mutta siinä auttaa esimerkiksi se, missä tieteellisessä julkaisussa se on julkaistu. Jos se on julkaistu esimerkiksi Sciencessä tai Naturessa, tai muussa johtavassa alan tiedejulkaisussa, sillä on painoarvoa. Mitä vähemmän arvostettu ja tuntemattomampi tiedejulkaisu, sitä vähemmän tutkimuksesta kannattaa innostua.

Usein kannattaa myös katsoa, kuka on rahoittanut tutkimuksen. Jos esimerkiksi Valion rahoittama tutkimus kertoo maitorasvan olevan terveellistä, ja tutkimuksesta kerrotaan Maito ja terveys yhdistyksen sivulla, on syytä olla hieman skeptinen tutkimuksen suhteen.

 

Urheilijoilla tilanne on vaikeampi. Suomessa arvioidaan tällä hetkellä olevan myynnissä noin 3000 erilaista ravintolisää ja osa niistä on suunnattu urheilijoille. Urheilijoilla on se ongelma, että jos jokin ravintolisä nostaa suorituskykyä vaikkakin minimaalisesti, sanotaan 0,5 prosenttia, niin tämä suorituskyvyn nousu voi olla ratkaiseva olympialaisten kultamitalin ja hopeamitalin välillä. Hyvin pieniä vaikutuksia on vaikea mitata tieteellisesti, jotta saataisiin tilastollisesti merkitseviä tuloksia. Siksi kilpaurheilijat syövät erilaisia ravintolisiä, vaikka niiden vaikutuksesta ei ole tutkittua tieteellistä näyttöä.

Seuraava: Makroravintoaineet Hiilihydraatit

 

Aloitussivulle

Ruuansulatuselimistö: Ruuansulatus, suu ja ruokatorvi Vatsalaukku Ohutsuoli Paksusuoli Mikä on ravintoaine? Kuinka luotettavaa tieto ravitsemuksesta on? Makroravintoaineet: Hiilihydraatit Rasvat Proteiinit Alkoholi Vesi Mikroravintoaineet Rauta Jodi Vitamiinien historiaa D-vitamiini Foolihappo Muut vesiliukoiset vitamiinit B12-vitamiini A- ja E-vitamiini Ravinto energiana Energian käyttö elimistössä Diabetekset Ketoosi ja ketoasiodoosi Lihavuus ja ylipaino Energiatasapaino Ylipainoinen mutta terve Lähteet

Uutta: Sivuston tekstit ovat luettu äänitiedostoiksi, jotka voit ladata kannettavaan soittimeesi tai kuunnella älypuhelimella. Imuroi täältä.