Ravitsemustieteen kertaus

Mikko Ahola 2009

Paksusuoli

Paksusuoli on noin kaksi metriä pitkä ja ohutsuolta hieman paksumpi.

Hyvin tärkeä paksusuolen tehtävä on ottaa suolessa olevasta ruoasta nestettä ja suoloja. Kun työstetty ruoka tulee paksusuoleen, siinä on runsaasti vettä, joka poistuu kehosta ulosteen mukana. Jotta elimistö ei menettäisi liian paljon nestettä eikä kuivuisi, on tärkeää, että paksusuoli imee osan ulosteessa olevasta vedestä ja antaa sen takaisin kehoon.

On huomattava, että paksusuolesta imeytyy vain lähinnä nesteitä, mineraaleja ja muutamia vitamiineja, kuten K-vitamiinia, joita paksusuolen mikrobit tuottavat. Niinpä yritykset laihduttaa laksatiiveilla eli ummetuslääkkeillä, jotka tyhjentävät suolen, ovat tuomittu olemaan tuloksettomia. Suolistosta poistuu vain vettä ja kuituja, sekä sulamatonta ruokamassaa.

Paksusuolessa on erittäin aktiivinen mikrobitoiminta. Lasketaan, että paksusuolten mikrobien lukumäärä ylittää ihmiskehon omien solujen lukumäärän. Noin kolmannes ulosteesta on bakteerimassaa. Tällä mikrobikasvustolla katsotaan nykyisin olevan huomattavaa vaikutusta ihmisen terveyteen. Paksusuolen yksi osa on umpisuoli, jota ennen pidettiin kehityshistoriallisena turhana jäänteenä, mutta nykyisin sen epäillään olevan tärkeä juuri paksusuolen bakteerien toiminalle.

Kun paksusuoleen tulee imeytymätöntä ruokamassaa, sen bakteerit alkavat käyttää sitä ravintonaan. Tästä bakteerien toiminnasta syntyy lyhytketjuisia rasvahappoja ja kaasuja, hiilidioksidia, metaania ja vetyä. Se, mitä kaasua muodostuu ja kuinka paljon, riippuu yksilön bakteerikannan koostumuksesta. Noin 90 % ihmisistä tuottaa vetyä suolistossaan, mutta vain 30 % tuottaa metaania. Tämä syntynyt kaasu voi tietenkin purkautua paksusuolen lopussa olevan peräsuolen ja sen kahden sulkijalihaksen, joista toinen on tahdonalaisesti kontrolloitu ja toinen ei-tahdonalainen, kautta. Toinen kanava, jonka kautta kaasu poistuu suolesta on se, että se imeytyy suolen seinämän läpi verenkiertoon, ja haihtuu verestä keuhkoihin ja sitä kautta hengitysilman mukana ulos. Kun tutkitaan bakteerien toimintaa paksusuolessa, tämä keuhkojen kautta erittynyt vety voidaan mitata ja näin päätellä, miten bakteeristo toimii suolessa. Esimerkiksi sitä, onko paksunsuolen bakteereita levinnyt ohutsuoleen, voidaan tutkia siten, että annetaan tutkittavalle sokeriliuosta, ja mitataan, esiintyykö hengitysilmassa vetyä jo siinä vaiheessa, kun ravinto on vasta ohutsuolessa. Tai koehenkilölle voidaan syöttää perunatärkkelystä, ja katsoa kuinka paljon kaasua erittyy, josta voidaan laskea, että perunatärkkelyksestä jää imeytymättä ohutsuolessa noin 9 %, joka päätyy paksusuolen bakteerien ravinnoksi.

Kuitu

Sitä osaa hiilihydraateista, joka ei imeydy ohutsuolessa, nimitetään kuiduksi. Sana kuitu on jossain määrin harhaanjohtava, sillä osa kuiduiksi luettavista aineista eivät ole mitään kuituja, ja siitäkin, pitääkö kuidun laskettava aineen olla hiilihydraatti, ei olla yhtä mieltä.

Kuitu jaetaan liukenevaan kuituun ja liukenemattomaan kuituun. Veteen liukenemattomia kuituja, joita ovat selluloosa, hemiselluloosa ja ligniini, saadaan pääosin viljavalmisteista.

Veteen liukenevia eli geeliytyviä kuituja (ß-glukaani, kasvikumit ja pektiini) saa marjoista, hedelmistä ja palkokasveista, ruisleivästä, ohrasta ja kauratuotteista. Sana veteen liukeneva voi olla hieman harhaanjohtava. Se tarkoittaa lähinnä, että veteen liukeneviin kuituihin imeytyy vettä ja ne muodostavat geelimäisen seoksen.

 

Yksi osa kuidusta on resistentti tärkkelys, eli osa tärkkelyksestä ei hajoa sokereiksi ohutsuolessa eikä imeydy ohutsuolesta elimistöön. Resistenttiä tärkkelystä on yleensä muutama prosentti syödystä tärkkelyksestä.

Ohutsuolen entsyymit eivät pilko myöskään oligosakkarideja, jotka myös lukeutuvat ravintokuituun. Etenkin palkokasveissa, ja vihanneksissa on näitä hiilihydraatteja, joita sokeriksi pilkkomaan meillä ei ole ruuansulatusentsyymejä. Siksi mm. pavut ja herneet ja kaali aiheuttavat usein runsastakin kaasunmuodostusta. Papujen kohdalla tätä kaasunmuodostusta voidaan vähentää liottamalla niitä vuorokausi vedessä, ennen keittämistä, jolloin osa näistä hajoamattomista hiilihydraateista lukenee veteen ja poistuu pavuista. Ruotsalaiset kehittivät takavuosina kaasuttoman hernekeitonkin, hajoamattomat hiilihydraatit poistettiin herneistä idättämällä ne ensin. Viimeisin ratkaisu vihannesten ja kaalin aiheuttamaan kaasuongelmaan ovat apteekissa myytävät entsyymikapselit, jotka syötynä hajottavat suolistossa oligosakkarideja. Tässä on ikään kuin lainattu ruuansulatusentsyymejä toiselta eläinlajilta ihmisen käyttöön. Tosin entsyymit ovat proteiineja, ja ruuansulatusnesteet pilkkovat tehokkaasti myös näitä proteiineja, mutta ilmeisesti lääkkeen valmistajat ovat puskuroineet entsyyminsä niin, että ne säilyttävät tehonsa vielä ohutsuoleen asti.

Kuitusuositus on Suomessa 25-35 g kuitua päivässä eli 3 g/vrk kuitua ravinnosta energiana saatua megajoulea kohti . Finravinto 2007 tutkimuksen mukaan työikäiset miehet syövät ravintokuitua keskimäärin 24 g/vrk (2,7 g/MJ/vrk) ja naiset 21 g/vrk (3,2 g/MJ/vrk). Kuidun saanti voisikin olla nykyistä suurempi. Suomalaisilla kuidun saantiin vaikuttaa paljon ruisleivän syönti. Jos ruokavaliossa ei ole ruisleipää, on kuitujen saanti todennäköisesti liian alhaista.

Ravinnon kuitupitoisuus vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti sula ravintomassa kulkee paksunsuolen läpi. Normaalisti paksunsuolen sisältö kulkee suolen läpi noin yhdessä - kahdessa vuorokaudessa. Kulku voi kestää kauemminkin. Kuitenkin afrikkalaisilla luonnonkansoilla, joiden ruokavalio on hyvin kuitupitoista ja jotka liikkuvat päivittäin jalan runsaasti, syöty ravinto kulkee koko ruuansulatuskanavan läpi 12 tunnissa. Tietenkin voi ajatella, että jos paksusuoli tyhjenee nopeammin, niin sillä voi olla jotain terveydellistä merkitystä, mutta tästä ei ole mitään näyttöä.

Vähäinen kuitujen määrä pienentää suolen sisällön määrää ja tekee sen kuivemmaksi ja kovemmaksi. Yksi seuraus tästä on paksusuolen divertikuloosi, Divertikuloosilla tarkoitetaan iän myötä yleistyvää paksusuolen sairautta, jossa paksusuolen seinämään muodostuu ulospäin pullistuvia umpipussukoita, divertikkeleitä. Divertikkelit syntyvät kovan ulostemassan vaikutuksesta suolen joutuessa ponnistelemaan liian voimakkaasti, jolloin limakalvo pullistuu suolen lihaskerroksen lävitse paljolti samalla tavoin kuin liian täyteen pumpattu pyörän sisäkumi pullistuu hapertuneen ulkokumin repeämän läpi. On arvioitu, että jopa joka toisella suomalaisella on divertikkeleitä 60 vuoden iässä. Divertikkelit ovat usein oireettomia, mutta ne voivat tulehtua, jolloin voidaan joutua turvautumaan leikkaushoitoon.

Kuidun vähäinen saanti liitettiin ennen paksunsuolen syövän riskitekijäksi, mutta uudempi tutkimus on kumonnut tämän korrelaatioon perustuneen oletuksen. Paksusuolen syöpä näyttää olevan yhteydessä sitä vastoin syödyn rasvan määrään, tai vielä uudemman tutkimuksen mukaan elimistön rasvakudoksen määrään.

 

Riittävä kuitujen syönti alentaa ruuan glykeemsitä indeksiä ja liukenevat kuidut auttavat alentamaan kolesterolia.

 

Laktoosi-intoleranssi

 

Ohutsuolessa entsyymit hajottavat hiilihydraatit monosakkarideiksi, glukoosiksi, fruktoosiksi ja galaktoosiksi. Laktoosi-intoleranssi on ilmiö, jossa laktoosia hajottavaa entsyymiä on suolistossa vähän, tai ei lainkaan, jolloin maitosokeri eli laktoosi ei hajoa imeytymiskykyisiksi galaktoosiksi ja glukoosiksi. Lapsilla ja imettäväisten eläinten pennuilla tietenkin täytyy olla laktoosia pilkkovaa entsyymiä, mutta koska ihmislajin esi-isät eivät ole imeväisiän jälkeen juoneet maitoa, ei 70 – 80 prosentilla maailman aikuisista ole enää laktoosia pilkkovaa entsyymiä. Koska kuitenkin Lähi-idässä ja Euroopassa on kasvatettu tuhansia vuosia karjaa, niin täällä asuneiden ihmisten keskuudessa on yleistynyt geenipoikkeama, joka aiheuttaa sen, että myös aikuisista valtaosa, kykenee pilkkomaan laktoosia suolistossaan. Eli ne eurooppalaiset esi-isämme, joilla oli tämä geenipoikkeama, saivat niin paljon etua karjan maidosta ravinnossaan, että tämä geenin muoto tai geenien muodot yleistyivät.

Laktaasin aktiivisuuden säilyminen on yleisintä pohjoisen valkoisessa väestössä; ruotsalaisista aktiivisuus säilyy 99 %:lla ja suomalaisista 83 %:lla. Osuus pienenee Euroopassa kohti Välimerta, ja se on Etelä-Italiassa 33 %. Aasialaisissa väestöissä laktaasin aktiivisuus ei säily, ja afrikkalaisissa väestöissä käy samoin joitakin karjaa kasvattavia heimoja lukuun ottamatta. On huomattava, että välimeren maissa ei ole juotu maitoa siinä määrin, kuin Pohjolassa, sillä lämpimässä ilmastossa maito ei säily pilaantumatta. Välimeren-maissa maidosta on tehty juustoja tai se on käytetty jogurtiksi säilyvyyden lisäämiseksi, ja tällöin maitotuotteen laktoosipitoisuus vähenee tai putoaa nollaan. Suomeen taas juustojen valmistus yleistyi vasta 1900-luvulla.

 

Tosin kyvyssä hajottaa laktoosia on vaihtelua ja useimmille meistä tulee laktoosi-intoleranssin oireita, jos maitoa nautitaan tavallista suurempi määrä.

 

Kun maapallo globalisoituu, ja Suomeenkin tulee entistä enemmän ihmisiä asumaan ja vierailemaan ympäri maailmaa, on hyvä muistaa se, että vain eurooppalaisperäiset ja Lähi-idästä peräisin olevat ihmiset sietävät maitoa aikuisina. On väärin tyrkyttää maitoa ja laktoosia sisältäviä maitotuotteita näille ulkomaalaisille ihmisille, sillä heiltä erittäin suurella todennäköisyydellä puuttuu laktoosia hajottava entsyymi.

Laktoosi-intoleranssissa laktoosi ei siis pilkkoudu imeytymiskykyisiksi monosakkarideiksi ja koska se ei imeydy ohutsuolessa, jatkaa se matkaa paksusuoleen. Paksusuolessa sillä on kahdenlaisia vaikutuksia. Ensinnäkin paksusuolen runsas bakteerikanta alkaa käyttää laktoosia ravintonaan, ja tästä on seurauksena kaasun muodostusta. Kaasut ovat metaania ja vetyä. Tämä siis voi aiheuttaa ilmavaivoja. Pierut eivät kuitenkaan ole laktoosi-intoleranssin vakavin haitta, vaan suurempi haitta tulee siitä, että paksusuolessa olevat laktoosi aiheuttaa osmoottisen paineen syntymisen, joka johtaa siihen, että vettä siirtyy suolen sisälle. Tämä taas voi aiheuttaa ripulia, ns. osmoottista ripulia. Seurauksena voi olla myös suolen kramppeja, suolen äännähtelyä ja vatsakipuja. Tämä veden siirtyminen kehosta suoleen on samanlainen osmoosista johtuva siirtyminen, kuin ”minne ionit menevät, sinne vesi menee”, sama pätee myös sokereihin, nekin aiheuttavat osmoottista painetta, eli ”minne sokerit menevät, sinne vesi menee”.

Laktoosi-intoleranssi ei ole siis pelkkä pierutauti, vaan sen toinen ongelma on ylimääräisen veden kertyminen paksuun suoleen, josta seuraa erilaisia ongelmia. Tosin joskus voi olla hyväkin asia, että paksuun suoleen tulee lisää nestettä – ainakin se saa suolen toimimaan nopeammin.

Tätä ruoansulatushäiriötä voidaan myöskin osoittaa helpolla hengitystestillä, jossa mitataan hengitysilman vetykaasupitoisuutta vetymonitorilla. Vetyä muodostuu kun suoliston bakteerifloora pilkkoo sulamatonta maitosokeria ohutsuolen loppuosassa ja paksunsuolen alkuosassa, ja tämä vety kulkee verenkierron mukana keuhkoihin ja vapautuu hengitysilmaan. Kohonnut vetypitoisuus laktoosin nauttimisen jälkeen viittaa näin ollen laktoosi-intoleranssiin. Nykyisin laktoosi-intoleranssi voidaan testata myös DNA-testin avulla.

 

Laktoosi-intoleranssia ei pidä sekoittaa maitoproteiini-allergiaan. Allergiassa on kyse yliherkkyydestä maidon proteiinille, laktoosi-intoleranssissa taas on kyse kyvyttömyydestä pilkkoa entsymaattisesti maidon sokeria. Hyla-maito on maitoa, johon on lisätty samanlaista entsyymiä, joka laktoosi-intolerantilta ihmiseltä puuttuu. Tämä entsyymi pilkkoo laktoosin jo maitopurkissa galaktoosiksi ja glukoosiksi. Nämä kaksi sokeria ovat myös makeusarvoltaan makeampia kuin laktoosi, joka on makeusarvoltaan hyvin alhainen, ja siksi hyla-maito maistuu tavallista maitoa makeammalta. Maitotuotteita on hyvä syödä niiden sisältämän kalsiumin takia, ja siksi laktoosi-intoleranssista kärsivän tulisi syödä esimerkiksi tarpeeksi pitkään kypsytettyjä juustoja, joista laktoosi on kadonnut kypsytyksen aikana.

 

Fruktoosin imeytymishäiriö

 

Fruktoosin imeytymishäiriöitä on kahta tyyppiä, perinnöllinen fruktoosin imeytymishäiriö, joka on harvinainen, vain 1/130 000 kärsii tästä ongelmasta, jonka varsinainen syy on fruktoosia käsittelevän entsyymin vaillinainen toiminta maksassa.

Fruktoosin imeytymishäiriö taas tarkoittaa sitä, että fruktoosi ei imeydy ohutsuolessa, vaan jatkaa matkaansa vain osittain imeytyen paksusuoleen. Fruktoosin imeytymisen puutteellisuus on uusi tutkimusalue ja tulokset eivät vielä kerro koko kuvaa tästä ongelmasta. Ilmeisesti ihmisen ohutsuoli ei ole kehittynyt kovin hyväksi fruktoosin imeyttäjäksi, sillä tutkimuksissa on mitattu, että jos koehenkilöille annetaan 50 grammaa pelkkää veteen liuotettua fruktoosia ilman muuta ravintoa samalla, 80 %:lla ihmisistä fruktoosi imeytyy epätäydellisesti. Tämä kuitenkin koskee vain koetilannetta, jossa käytetään puhdasta fruktoosia. Glukoosin samanaikainen imeytyminen helpottaa huomattavasti fruktoosin imeytymistä. Tavallinen sokeri, sakkaroosi, on disakkaridi, josta toinen molekyyli on fruktoosia ja toinen glukoosi. Kun sakkaroosi hajoaa ohutsuolen solujen pinnalla, niin sekä glukoosi, että fruktoosi imeytyvät täysin, glukoosin imeytyminen vaikuttaa myös fruktoosin imeytymiseen.

Kun fruktoosi ei imeydy täysin ohutsuolessa, niin se aiheuttaa samanlaisia ongelmia paksusuolessa, kuin laktoosi, osmoottinen paine tuo vettä paksusuoleen joka voi ilmetä ripulina, syntyy turvotusta, kaasuja, suoliääniä, vatsakipuja ja ummetusta. Fruktoosin imeytymishäiriö todetaan samalla tavoin mittaamalla vedyn pitoisuudet hengitysilmasta, kuin laktoosi-intoleranssia tutkittaessa.

Fruktoosin imeytymishäiriöissä tulisi siis nykynäkemyksen mukaan katsoa ennen kaikkea sitä, mikä on glukoosin ja fruktoosin suhde syödyssä ruuassa. Paljon fruktoosia ja vähemmän glukoosia on päärynäsää, omenassa ja mangohedelmissä ja appelsiinissa. Yhtenä mahdollisena ongelmana amerikkalaiset tutkijat pitävät sitä, että Yhdysvalloissa elintarviketeollisuus käyttää erittäin paljon korkeafruktoosista maissisiirappia sokerin sijasta juomien ja ruokien makeuttajana. Tällainen korkeafruktoosisen maissisiirapin fruktoosipitoisuus, 45 – 55 %, saadaan aikaan muuntamalla maissin tärkkelys teollisesti fruktoosiksi. Euroopassa tai Suomessa ei kuitenkaan käytetä korkeafruktoosista maissisiirappia, vaan täällä elintarvikkeiden makeuttamiseen käytetään lähinnä tavallista sokeria. Fruktoosin käyttö voi kuitenkin lisääntyä tulevaisuudessa glykeemisen indeksin ruokavalion yleistyessä, sillä hedelmäsokeria myydään vedoten sen alhaiseen glykeemiseen indeksiin, joka on 19. Tämä indeksin alhaisuus johtuu osaltaan siitä, että fruktoosi metaboloidaan ensin maksassa glukoosiksi, ennen kuin sen voi nostaa verensokeria eli glukoosipitoisuutta.

Seuraava: Mikä on ravintoaine?

Aloitussivulle

Ruuansulatuselimistö: Ruuansulatus, suu ja ruokatorvi Vatsalaukku Ohutsuoli Paksusuoli Mikä on ravintoaine? Kuinka luotettavaa tieto ravitsemuksesta on? Makroravintoaineet: Hiilihydraatit Rasvat Proteiinit Alkoholi Vesi Mikroravintoaineet Rauta Jodi Vitamiinien historiaa D-vitamiini Foolihappo Muut vesiliukoiset vitamiinit B12-vitamiini A- ja E-vitamiini Ravinto energiana Energian käyttö elimistössä Diabetekset Ketoosi ja ketoasiodoosi Lihavuus ja ylipaino Energiatasapaino Ylipainoinen mutta terve Lähteet

Uutta: Sivuston tekstit ovat luettu äänitiedostoiksi, jotka voit ladata kannettavaan soittimeesi tai kuunnella älypuhelimella. Imuroi täältä.