Ravitsemustieteen kertaus

Mikko Ahola 2009

Vitaalit amiinit - Vitamiinien historiaa

 

Vielä 1900-luvun alussa ei osattu epäillä vitamiinien puutosta syynä vakaviin sairauksiin. Vuosisadan vaihteessa oli yleensä vallalla käsitys siitä, että Pasteurin keksittyä bakteerit, olivat ne syynä kaikkiin sairauksiin. Jo 1700- luvulla oli huomattu, että sitruunamehun ja hapankaalin syöminen piti keripukin, c-vitamiinin puutoksesta johtuneen sairauden loitolla, ja Englannin laivasto otti sitruunat käyttöön ja onnistui nitistämään keripukin laivastosta lähes kokonaan. Keripukki oli pitkillä laivamatkoilla erittäin vakava sairaus, ja se tappoi joskus jopa 90 % laivan miehistöstä, joten englantilaiset saivat paljon etua siitä, että he oppivat ehkäisemään tämän c-vitamiinin puutoksesta johtuvan sairauden. Kuitenkin 1900-luvun alussa ja 1800-luvun loppupuolella vaikeat puutossairaudet, kuten pellagra B2-vitamiinin puutostauti ja beri-beri, eli tiamiinin eli B1 vitamiinin puutostauti vaivasivat laajoja väestönosia. Vasta vuonna 1926 Joseph Goldberg osoitti tutkimuksillaan, että pellagran aiheutti puutostauti, ja että se voitiin parantaa syöttämällä sairaudesta kärsivälle panimohiivaa. Beriberi taas oli puutostauti, joka yleistyi Aasiassa, kun riisin kiillottamiseen kehitettiin parempia menetelmiä. Beriberi oli tauti, joka iski useammin rikkaisiin, kuin köyhiin kansalaisiin, sillä köyhempi kansanosa söi halvempaa kiillottamatonta riisiä. Tähän samaan ilmiöön törmäsi hollantilainen lääkäri Christiaan Eijkman, joka selvitti beriberin syitä Kaukoidässä 1800-luvun lopussa. Eijkman sai ensin aikaan beriberi taudin kanoissa, mutta kun hänen apulaisensa osti salaa halvempaa kiillottamatonta riisiä kanojen ruuaksi, beriberi katosi kanoilta. Eijkman sai vilungin selville, ja päätteli tästä, että riisin kuoressa oli jokin aine, joka paransi beriberi-taudin. Myöhemmin puolalaissyntyinen kemisti Funk eristi tämän aineen, ja koska siinä oli amiini ryhmä, hän päätteli, että on olemassa elämällä tärkeitä amiineja, joita hän nimitti viatal amiineiksi, joka myöhemmin lyheni vitamiiniksi, vaikka kaikissa vitamiineissa ei olekaan aminoryhmää.

 

Amerikassa kemisti E V McCollum otti tehtäväkseen tutkia karjan rehua ja hän halusi selvittää, miksi valkoista vehnää syövät lehmät sairastuivat, kun taas värillisiä rehuja, kuten maissia syövät eivät. Koska lehmillä, ja vuohilla tutkiminen oli työlästä, keksi hän uuden tavan tutkia nisäkkäiden biologiaa, hän valitsi koe-eläimiksi rottia, ensin villirottia, mutta koska ne olivat liian villejä, osti hän kesyrottia. McCollum eristi lopulta aineen, jonka puutos aiheutti koe-eläinten sairastumisen, ja tätä ainetta hän nimitti nimellä rasvaliukoinen-A, kun taas vesiliukoisia aineita nimitettiin nimityksellä vesiliukoinen B. Näistä on lähtöisin vitamiinien hieman sekava luokittelu rasvaliukoisiin vitamiineihin, A,E ja D,K. Ja vesiliukoisiin B ryhmän vitamiineihin ja C vitamiiniin. Vitamiinin K nimi tulee siitä, että sen keksimisestä Nobelin palkinnon saanut tanskalainen Henrik Dam oli nimittänyt sen saksan kielen Koagulationsfaktor mukaan vitamiini K:si. Tästä Dam sai myöhemmin Nobelin palkinnon. Vitamiini K:n keksimiseen liittyy dramatiikkaa sen vuoksi, että Yhdysvalloissa olivat tutkijat Almquist ja Stockstad keksineet vitamiinin hieman aikaisemmin, mutta eivät saanee yliopistoltaan julkaisulupaa, ja ensimmäinen julkaisu torjuttiin Science-lehdestä ja Henrik Dam ehti julkaista omat tuloksensa Nature lehdessä muutamia viikkoja ennen Stockstadia. Stocstad ei kuitenkaan katkeroitunut, vaan jatkoi tukijan uraansa ja myöhemmin eristi foolihapon.

Vitamiinien nimistö on ollut kirjavaa. Nykyään pyritään käyttämään kemialliseen rakenteeseen perustuvia nimiä. Kirjainnimet ovat kuitenkin vakiintuneet A-, D-, E-, K-, B6- ja B12-vitamiineille, koska näistä löytyy useampia kemiallisia aineita, joilla on sama vitamiiniaktiivisuus.

 

Seuraava: D-vitamiini

 

Aloitussivulle

Ruuansulatuselimistö: Ruuansulatus, suu ja ruokatorvi Vatsalaukku Ohutsuoli Paksusuoli Mikä on ravintoaine? Kuinka luotettavaa tieto ravitsemuksesta on? Makroravintoaineet: Hiilihydraatit Rasvat Proteiinit Alkoholi Vesi Mikroravintoaineet Rauta Jodi Vitamiinien historiaa D-vitamiini Foolihappo Muut vesiliukoiset vitamiinit B12-vitamiini A- ja E-vitamiini Ravinto energiana Energian käyttö elimistössä Diabetekset Ketoosi ja ketoasiodoosi Lihavuus ja ylipaino Energiatasapaino Ylipainoinen mutta terve Lähteet

Uutta: Sivuston tekstit ovat luettu äänitiedostoiksi, jotka voit ladata kannettavaan soittimeesi tai kuunnella älypuhelimella. Imuroi täältä.